Chelsea pesi kasvonsa - kahdeksan minuutin kiri riitti voittoonOlivier Giroud nousi vaihtopenkiltä pelastamaan Chelsea-maineen. Chelsea nousi 0-2-tappioasemasta 3-2-vierasvoittoon. Ottelun sankari oli kaksi maalia viimeistellyt vaihtopelaaja Olivier Giroud. Southampton on entistä tukevammin putoamiskurimuksessa. Katso videolta, miten Olivier Giroud käynnisti Chelsean kirin. Valioliiga on nähtävissä Viasatin kanavilla ja Viaplayssa.
Omari Hutchinson, Arsenal. Eddie Beach, Southampton. Arvio: Sterling ja Koulibaly ovat raskaansarjan hankintoja, Hutchinson on hyvä kaappaus Arsenalin junioreista ja Beach Southamptonin junioreista. Molemmat ovat investointeja tulevaisuuteen. Lähteneet: Romelu Lukaku, Inter, laina. Antonio Rudiger, Real Madrid, ilmainen. Andreas Christensen, Barcelona, ilmainen. Lisäksi Chelsea ei tehnyt jatkosopimusta muutaman roolittoman pelaajan kanssa. Heistä tunnetuimmat olivat Chelseassa täydellisesti flopannut Danny Drinkwater sekä entinen kohulupaus Charly Musonda. Myös lainalle lähtee iso liuta pelaajia, joilla ei olisi ollut roolia tulevalla kaudella.
Se on kuitenkin vasta yksi asia. Chelsea on toki ollut päättäväinen ja aggressiivinen siirtomarkkinoilla, kuten Raheem Sterlingin ja Kalidou Koulibalyn hankinnat osoittavat, mutta sen tekemistä on värittänyt myös amatöörimäinen poukkoilu. Chelsea esimerkiksi ilmoitti yllättäen, että se haluaisi hankkia Gabriel Jesusin, kun tämä oli jo sopinut pitkään tapetilla olleen siirtonsa Arsenaliin. Uusin vastaavanlainen erikoinen paljastus tuli tällä viikolla, kun Sevillan jalkapallojohtaja Monchi kertoi, että Sevilla ja Jules Koundé olivat viime viikonloppuna sopineet kaiken siirrosta Chelseaan, kunnes Chelsea yllättäen halusikin vielä miettiä siirtoa.
Chelsean oli kuitenkin vaikea suunnitella mitään ennen kuin omistajanvaihdos saatiin tehtyä. Lisäksi osa Chelsean pelaajista oli turbulenttisen kevään aikana alkanut etsiä itselleen uutta seuraa. Siirtoikkunat rakastavat suuria siirtosummia ja suuria otsikoita. Siirtosummia ja otsikoita oleellisempaa on kuitenkin se, millaisella prosessilla pelaajia ostetaan. Onko pohjalla selkeä suunnitelma, miten palapeli rakennetaan ja millaisia paloja sinne halutaan siirtoikkunassa hankkia – ja onko niillä, jotka palapelin paloja hankkivat, oikeasti kykyä arvioida sitä, mitä ollaan ostamassa.
Juuri tässä on Chelsean suuri kysymys tänä kesänä: Kuka päättää, kenet hankitaan – ja kenen silmällä kohteista päätetään? Todd Boehly lupasi ennen omistajanvaihdosta, että seuran keskeiset avaintekijät pysyvät tehtävissään, mutta todellisuus oli toinen. Chelsea tuuletti organisaatiotaan ja tuo tuuletus vei mukaan muun muassa pelaajakaupoista vastanneen Marina Granovskaian. Nyt siirroista vastaavat Boehly ja Tuchel yhdessä. Boehly mitä ilmeisemmin kuuntelee Tuchelia, sillä hän luopui suunnitelmistaan hankkia Cristiano Ronaldon, koska Tuchel vastusti Ronaldon hankintaa.
Mestarien liigan alkuun jättiyllätys – Chelsea kaatui ZagrebissaJalkapallon Mestarien liigan lohkovaiheen ensimmäinen otteluilta avattiin kahdella varhaispelillä, ja toisessa koettiin melkoinen yllätys. Englantilaisjätti Chelsea taipui lohkoavauksessaan 0–1-tappioon kroatialaisseura Dinamo Zagrebille. Maksimir-stadionin yleisön Zagrebissa riehaannutti Dinamon tehohyökkääjä Mislav Ortic maalillaan ottelun 13. minuutilla. Peliä pyörittänyt Chelsea ei ikinä päässyt tasoihin, vaikka ottelussa pelattiin peräti kahdeksan minuuttia lisäaikaa. Näin Dinamo sai unelmastartin E-alkulohkoon, jossa pelataan tänään vielä ottelu itävaltalaisen Salzburgin ja italialaisen AC Milanin välillä. Alkuillan toisessa ottelussa saksalainen Borussia Dortmund hemmotteli kotiyleisöään 3–0-voitolla tanskalaisesta FC Kööpenhaminasta G-lohkon ottelussa.
Sen lisäksi Chelsean on ollut vaikea laivata ulos sellaisia pelaajia, joista se haluaisi eroon. Timo Wernerin, Kepa Arrizabalagan, Malang Sarrin, Ross Barkleyn, Michy Batshuayin ja Kenedyn siirtojen tiellä on heidän suuret palkkansa. Romelu Lukakunkin Chelsea joutui päästämään Interiin lainasopimuksella, joka tuo sille kaudessa vain 8 miljoonaa puntaa. Myös Werner siirtynee ensi kaudeksi lainalle, todennäköisesti RB Leipzigiin. Chelsean siirtoikkunan lopullista onnistumista on vielä ennen aikaista arvioida.
Chelsean kaoottinen vuosi voi synkentää sinistä taivasta
Chelsea liput | StubHub Suomi
Chelsea on jo menettänyt ja menettää mahdollisesti lisääkin sellaisia pelaajia, jotka se olisi halunnut pitää. Näistä takaiskuista pahin oli Antonio Rüdigerin siirtyminen Real Madridiin. Andreas Christensen siirtyi puolestaan Barcelonaan ja Cesar Azpilicueta ja Marcos Alonso haluaisivat molemmat siirtyä tanskalaisen vanavedessä myös Camp Noulle.
Mestarien liigan alkuun jättiyllätys – Chelsea kaatui Zagrebissa
00 for Chelsea to win the Premier League 2022/2023! Check the odds for all 20 teams and play at LeoVegas! Kaaos oli kiistaton, mutta Chelsea oli pudonnut kuitenkin kärkijoukkueiden vauhdista jo paljon ennen Venäjän hyökkäystä. Chelsea ei voittanut viime kaudella mitään, mutta selviytyi täksi kaudeksi Mestarien liigaan. Kesän siirtoikkuna Todd Boehly on nyt The Boss. Chelsean lähtötilanne kesän siirtoikkunaan oli haastava. Vaikka siirtoikkuna avautuu virallisesti vasta kauden jälkeen, siirtoja pohjustetaan jo kauden aikana.
Sen päälle pitäisi ratkaista useiden lähtökuopassa olevien pelaajien kohtalo. Lisäksi Tuchel joutuu pohtimaan viime kaudella lainalla loistaneiden Conor Gallgherin ja Armando Brojan kohtaloa. Gallagher ainakin saanee tulevalla kaudella mahdollisuuden The Bridgella. Chelsean kannalta vaarana on, että kaiken turbulenssin ja joukkueen sekavan tilanteen seurauksena kaudesta tulee rikkonainen. Taustalla kummittelee myös kysymys, millainen ja miten kova manageri Tuchel on? Hän teki sensaatiomaisen muutoksen toissa kaudella, mutta viime kaudella Tuchelin kaaressa alkoi näkyä samanlaisia hyytymisen merkkejä kuin PSG:ssä ja Borussia Dortmundissa viimeisinä aikoina. Romelu Lukaku oli järkyttävä floppi, mutta kuinka paljon vika oli Lukakussa ja kuinka paljon siinä, ettei Tuchel osannut käyttää belgialaista asettaan? Arvio Chelsea jäi viime kaudella 19 pistettä mestaruudesta voittaneesta Manchester Citysta ja selvitti tiensä vaivoin Mestarien liiga -paikoille. Chelsea elää omistajanvaihdosta seurannutta jälkiturbulenttista aikaa, mikä vaikuttaa kentälle suoraan ja välillisesti.
Borussia Dortmund -taituri Juan Matan hyväntekeväisyyshankkeen uusin jäsenManchester Unitedin Juan Matan hyväntekeväisyysprojekti Common Goal kerää tutkijoita jalkapallomaailman huipulta. Keskikenttäpelaaja hankkeeseen on aiemmin liittynyt Mats Hummelsin, Alex Morganin ja Giorgio Chiellinin kaltaisia tähtinimiä. Viimeisimpänä mukaan hakeutuivat Swansean Alfie Mawson ja Bournemouthin Charlie Daniels (lue uutinen). Nyt jonon jatkeeksi itsensä ilmoitti Borussia Dortmundissa pelaava Japanin maajoukkuemies Shinji Kagawa.
Raheem Sterlingin potentiaali on kiistaton ja jos Tuchelin pystyy muovaamaan hänelle optimaalisen roolin, Sterling voi moneen vuoteen parhaan kautensa. Kalidou Koulibalyn pitäisi olla varma sijoitus, vaikka hänen arvonsa euroina onkin pudonnut kolmannekseen siitä, mitä se ennen koronaa oli. Koulibaly tuo Chelseaan vahvan puolustuspelaamisen lisäksi Tuchelin kaipaamaan pallollisen pelaamisen taitoa. Tulleet: Raheem Sterling, Manchester City, £47, 5M, Kalidou Koulibaly, Napoli, £34, 2M.
Chelsean kaoottinen vuosi voi synkentää sinistä taivasta dramaattisesti tulevalla kaudella - ElmoTVChelsea lähtee uuteen Valioliiga-kauteen haastavista asetelmista. Niin haastavista, ettei se todennäköisesti mahdu Mestarien liigaan kaudeksi 2023-2024 lähtevään junaan. Valioliiga 2022-2023: Chelsea Viime kausi Chelsea lähti kauteen suurin odotuksin, sillä Thomas Tuchel oli kääntänyt Chelsean kurssin edellisellä kaudella ylösalaisin tultuaan potkut saaneen Frank Lampardin seuraajaksi tammikuussa.
Arvio: Rüdiger on oikeasti iso menetys, myös Christensen Chelsea olisi halunnut pitää. Lukakun päästäminen lainalla Interiin oli kaikkien kannalta järkevä ratkaisu. Tuleva kausi Connor Gallagher on saamassa mahdollisuuden The Bridgella. Chelsea tilanne ennen uutta kautta ei ole optimaalinen. Moni asia vaatii omistajanvaihdoksen jälkeen vielä korjaamista ja hiomista. Myös joukkueen kokoaminen on vielä vaiheessa. Ennen siirtoikkunan sulkeutumista pitäisi löytää vielä 3-4 uutta vahvistusta, joista tärkein on toinen huipputoppari. Chelsea on etsinyt kuumeisesti myös lisää hyökkäysvoimaa ja ennen kaikkea uutta ysipaikan maalintekijää.
Kausi huipentui Mestarien liigan voittoon ja Manchester Cityn voittamiseen kolmesti kevään aikana – Valioliigassa, FA Cupissa ja Mestarien liigan finaalissa. Romelu Lukakun hankkiminen 97, 5 miljoonalla punnalla nostatti odotuksia entisestään ja The Bridgella oltiin varmoja, että Chelsea taistelisi jopa liigamestaruudesta. Ei taistellut. Kausi muuttui kaaokseksi Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja Chelsean omistajan Roman Abramovitšin jouduttua Ison-Britannian hallituksen pakotelistalle, mikä johti seuran myymiseen amerikkalaisen liikemiehen Todd Boehlyn johtamalla ryhmittymällä. 17.
Chelsea F.C. 2022/23 - Sivu 72 - FutisForum2
Chelsea pesi kasvonsa - kahdeksan minuutin kiri riitti voittoon
Teknisesti Chelsea on yhä Valioliigan hallitseva mestari. Kentällä sitä ei kuitenkaan huomaa enää mistään, ja lauantaina Siniset oli jälleen lähellä romahtaa jälleen noloon tappioon. Ensimmäisellä jaksolla Dusan Tadic vei Southamptonin sen omalla St Mary'silla 1-0-johtoon hienon Ryan Bertrandin soolojuoksun jälkeen. Bertrand kipitti karkuun César Azpilicuetalta, ja liukui pallon Gary Cahillin vapaaksi jättämälle serbille, joka tökkäsi pallon verkkoon. Southampton kaipaa kipeästi liigapisteitä varmistaakseen Valioliiga-statuksen myös ensi kaudelle. Kotiyleisö villiintyikin hurjaan huutoon tunnin kohdalla, kun James Ward-Prowsenin antama vapari kaarsi kauas takatolpalle. Puolalainen Jan Bednarek pelasi vasta ensimmäistä liigaotteluaan Soton-avauksessa, mutta ei siitä huolimatta ujostellut upottaa 2-0-kotijohtoa Thibaut Courtois’n selän taakse.
– Jalkapallo on antanut minulle niin monia mahdollisuuksia elämässä. Nyt haluan tukea muita pelin kautta. Common Goal nousee nopeasti ympäri maailmaa ja olen ylpeä voidessani johtaa liikettä Japanissa, keskikenttäpelaaja sanoi videollaan. Matan aloittamassa projektissa jalkapalloilija antaa prosentin palkastaan hyväntekeväisyyteen. Kagawa on ensimmäinen tukija Aasiasta.
Tämän jälkeen Barcelona otti Koundén leiriin yhteyttä tämän viikon maanantaina ja Ranskan maajoukkuepuolustaja pelaakin ensi kaudella Chelsean sijasta Barcelonassa. Chelsea halusi kyllä palata neuvottelupöytään alkuviikon aikana, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Kalidou Koulibaly tuli Chelseaan Napolista. On selvää, että Chelsealta vie aikaa rakentaa toimiva organisaatio ja saada kaikki rullaamaan yhtä silkkisesti kuin asioiden pitäisi Chelsean kokoisessa seurassa rullata. Alku ei lupaa hyvää, mutta yhden kesän kompurointi on eri asia kuin pysyvä suhaaminen.
[[[KATSOA NETISSÄ!]]'''] PSG Bayern München elää 2022 14